Kirjoittanut Administrator,

Käyttäjien arvostelu keskiarvo    (0 ääni)

Suosikki 99

Nyt se on sitten takana.

Syystä, jonka kenties ymmärrän maaliskuussa, minä kutsun tätä paikkaa Bragaloneksi.

Ensimmäisen yön nukuimme lattialla, kun ei ollut vielä muuta kuin patjat ja huovat, ja aamiaisen söimme parvekkeella yön yli pidetystä muovikassista, joka kyllä oli yhtä tyhjän kanssa.

Muuttaminen on projekti, joka tapahtuu paitsi siirtämällä tavaraa, myös mentaalisena siirtymisenä.
Vaikka olen kerran muuttanut aikaisemminkin, niin vasta nyt oli aika luovuttaa vanhojen firmojen papereista. Sinne meni ST-Petjan, Maalausliike Tikanderin ja Malmin Lounaskellarin jälkeen jääneet paperit.
Kirjojen kanssa oli vaikeaa. Kun edellisen kerran muutimme, oli kirjoja 74 laatikollista ja sen jälkeen minä ja vaimo ehdimme olla yhteensä 14 vuotta töissä kustannustoimintaa harjoittavissa yrityksissä. Nyt sitten meillä oli yksi matkalaukullinen kirjoja, mutta kyllä oli arpominen sen kanssa, mitä sinne laitetaan.
Sanakirjat, vähän historiaa, vähän tapa- ja pukeutumiskulttuuria, yksi kultasepän työtä käsittelevä opus ja muutama muu. Laskeskelin että jos olisi kaikki otettu, niin tähän asuntoon ei olisi muuta mahtunutkaan.

Levyjen kanssa hieman sama tilanne, vaikka niitä nyt ei niin montaa ollutkaan, niin tehtiin sitten ratkaisu, että kumpikin valitsee ensin 10 levyä, sitten valitaan vielä yhdessä 20.

Parvekkeelta piti näkyä meri, mutta en kyllä tiedä missä. Tosin arvelen, että se harmaa pilkku, joka näkyy kun katselen naapurin katon ylitse, suoraan siitä kirkon ylitse, niin saattaisi olla meri. Periaatteessa tiedän sen kuitenkin olevan kävelymatkan päässä, joskin minun kävelymatkani ovat hieman toiset kuin yleensä.

Etelään on yksi ikkuna mutta pohjoiseen on sitten makuuhuoneen, keittiön ja kylpyhuoneen ikkunat. Ikkunallinen kylpyhuone on kiva, joskin ensin se oli pieni ongelma, sillä en ollut tullut ajatelleeksi sitä ennakolta ja se että kylpyhuone on oikeastaan ainut huone, johon naapurustosta on näköala, oli vähän outoajatus.
Kun katsoo makuuhuoneen ikkunasta, tuntuu että näkisi tuolla jossakin idän ja pohjoisen välissä valkeita huippuja, vaikka tietää etteivät ne ole siellä.

Parveke on pieni, mutta riittää meille, ja haisee oudolle. Tulee mieleeni Carraran pölyinen haju, mutta ei siltikään. Vaikka korkeanpaikan kammoni on paljon lievempi, kuin 10 vuotta sitten, minä en oikein viihdy näin. Maastossa ei korkeuserot haittaa samalla tavalla, mutta parvekkeelta tuo jotenkin kiusaa. Mutta siihen tottunee.

Asunto oli periaatteessa siisti, mutta vähän kulunut. Seinillä tupakan hajua, erityisesti kylpyhuoneessa oli kivipinnoilla tupakan jättämää väriä, mutta maalipinnat olivat kenties niin hiljan uusittu, ettei sitä ollut samalla tavalla näkyvissä. Sukunimi jäi johonkin hämärään, mutta ennen meitä tässä asui 30 vuotta leskirouva Julia, joka kuoli, kuinka ollakaan, keuhkosyöpään.

Lähellä ei ole mitenkään erinomaiset palvelut. Pesula on oikeastaan ainoa palvelu ihan naapurustossa. Kauppaan on linnuntietä matkaa ehkä 300 metriä merelle päin, mutta tietä pitkin se on parin mutkan takana.
Tätä kirjoittaessa havahduin siihen, että eilen kun tulin asemalta tänne ylös, kuljin kahden pyhäkön, mutta vain yhden elintarvikeliikkeen ohi, ja kun asiaa ajattelen, näitä herran huoneitahan on tästä suorinta tietä merta kohden mennessä vaikka kuinka monta, taitaa olla saman verran kuin ruokakauppoja.

Vaikka kamaa on paljon vähemmän kuin sitä on ollut, sittenkin kun se kaikki on täällä, menee aikansa ennen kuin se asettuu, niin että tuntuu kodilta.

Julkaistu : Uusinta, Matkailu

Kommentoi ensimmäisenä Lue lisää