SmallMediumLarge NarrowWideFluid
Ryynit sylissä
Kirjoittanut Petja Jäppinen,
Käyttäjien arvostelu keskiarvo    (0 ääni)
Suosikki 45

Julkaistu aikaisemmin 24. marraskuuta 2006

Ryyniyhtiö pahastui kun HBL:n mainostoimisto teki tämän mainokin.

Ja Höblä sitten veti mainoksen pois.
Minusta Höblä teki väärin.
Olen antanut kertoa itselleni että se olisi hyvä lehti, suomen paras sanomalehti.
En tiedä.
Saattaa olla että tämä muistuttaa, sen verran kuin pellossa elävä nainen toista muistuttaa, ryyniyhtiön tunnettua pussin kylkeä, mutta minusta se ei kuvaa sitä suoraan, vaan virittelee kansallisten tunnusmerkistöjen kautta kysymyksen siitä, keitä me olemme.
Mutta sitten.
Kun minä katselen tätä kuvaa ja ryyniyhtiön kuvaa, niin vaikka yhtäläisyydet ovat selvät, niin siinä missä ryyniyhtiön tunnuskuvasto näyttää vaalean ja läpeensä blondin, näyttää tämä naisen, joka tietää mitä haluaa ja palauttaa mieleeni loistavan Nina Simonen. Ja kun asiaa harkitsen, minä kyllä ymmärrän ryyniyhtiön halun poistaa tämä mainos kaduilta, mutta todellinen syy ei kenite ollut siinä, että tämä olisi ollut loukannut heidän tuotemerkkiään tai oikeuksia suoraa kopiomalla, vaan haastamalla sen.
Tämän naisen rinnalla heidän tuotteensa vaikuttaa aivan yhtä kiehtovalta kuin kylmä kaurapuuro.
Mutta mitä minulle tästä jäi?

Paskan maku.

Julkaistu : Media ja markkinointi, Media
Ryynit sylissä
PDF
Käyttäjän arvio: / 0
HuonoinParas 
06.11.2009, 08:00
 

Login Form

Kommentointi ja eräiden artikkelien lukeminen edellyttää sisään kirjautumista.



Kysely käyttäjille

Jos Petja olisi kansanedustajaehdokas, äänestäisitkö häntä?
 

Teemaryhmä

Ruusun maku 2

Margumada oli innoissaan saapuessaan Lännen Suurkuninkaan mahtavaan kaupunkiin ja ensikerran hän uskalsi kulkea selkäsuorana, sillä vaikka hän olikin pidempi lili kaikkia naisia, jotkut miehet olivat vielä häntä paljon pidempiä. Täällä ihmisten joukossa hän tunsi itsensä kauniimmaksi kuin koskaan, ja itsekseen hän hymysi monasti vanhan laulun kertosäkeelle kotipuolesta ”Tyttö vailla puolensadan, kosijoita on nyt koko maasta, ottajia olis kyllä”, sillä seuraavana keväänä hän täyttäisi 48 ja häntä pidettäisiin aikuisena naisena.

Kun suurlähettiläs sitten virallisesti otettiin perheineen vastaan hovissa oli Margumada suorastaan haltioisaan. Koko pitkän matkan valtaistuinsalin keskikäytävää seisoivat vartiossa suurkuninkaan keihäsmihet, joista lyhyimmätkin olivat hänen mittaisiaan.

Puolivälissä käytävää hän katsoi erästä keihäsmiehistä suoraan silmiin ja näki silmät, jotka olivat heleän siniset, kuin jäätynyt taivas, ja hiukset, joista muutama suortuva näkyi kypärän alta, olivat oudon keltaiset, kuin kultaa seassaan iltaruskoa.

Menarai seisoi kunniavartiossa kun idänkääpiöiden lähettiläs esiteltiin virallisesti hovissa. Kun Todella Kunnianarvoisa Lähettiläs lähestyi valtaistuinta keinuvin askelin, yllään kullalla ja lapis lazulillla koristeltu puku ja vyöllään koristeltu hopealeka. Suurlähettilään takana kulki vanhempi nainen, jonka puku oli vähintään yhtä loistavasti koristesteltu kuin lähettilään.

Mutta viimeisenä seurueessa kulki pitkä nuori nainen, jonka musta puku antoi hyvän pohjan hienoille kultavitjolle ja jonka sinisen mustissa hiuksissa kimmelsivät kultaisista neuloista sateenkaaren väreissä jalokivet. Naisen kasvot olivat kissamaisella tavalla sirot, nenä matala ja suora, huulet kapeat ja kaunismuotoiset, mutta suurimman vaikutuksen Menareihin tekivät silmät.

Tytön silmät olivat mustat, täysin mustat, kuin olemattomuudesta katsova sateinen yö ja mitään sellaista Menarei ei ollut koskaan nähnyt. Hän tunsi ihonsa viilenevän ja verensä kuumenevan. Tämän naisen vuoksi hän oli tullut etelään, ihmisten pariin.

Read more text
 
Ruusun maku 1

Silloin, lopun aikojen alussa, kun vanha maailma oli käymässä jo vanhaksi ja sen unet kävivät ohuemmiksi, kaksi nuorta rakastui, niin kuin nuorilla on ollut tapana rakastua kaikkina aikoina ja vielä niitä ennenkin.

 

Tyttö, Margumada, oli omalla tavallaan kaunis, mutta omiensa parissa häntä ei suurena kaunottarena pidetty, sillä hänen leukansa oli liian kapea silmät kovin etäällä toisistaan ja sitä paitsi ja ennen kaikkea; tyttöhän oli aivan liian pitkä, oikea jätti, pidempi kuin kokuaan kotiseutujensa miehistä ja täsmälleen kuusi jalkaa pitkä.

Tytön isä oli suurta sukua, kuninkaan sisarenpoika, eikä äidinkään omaisia pitänyt väheksyä, sillä hän oli oikea sotaherra ja paroni.

Kun tytön kuusi sisarusta olivat jo naimisissa, mutta tälle nuoremmalle, jättitytölle ei löytänyt sulhasta, arveli työtön isä että tyttö voisi olla onnellisempi vierailla mailla ja pyysi enoltaan , josko hä voisi lähteä lähettilääksi Lännen Suurkuninkaan hoviin.

 

Poikakin oli oivallista sukua, metsäparonin seitsemäs poika, äitinsä puolelta kuninkaallista verta. Hän oli nimeltään Menarei ja oikeastaan liiankin kaunis.

Varreltansa ja voimiltansa vain oli kovin vähäinen, ja vaikka hän teki kaikkensa korvatekseen puutteensa muutoin, niin ei hänestä ollut kantamaan edes isänsä kilpeä, puhumattakaan että olisi jaksanut heiluttaa tämän sotatapparaa, samalla tavoin kuin isänsä.

Vaikka Menareissa oli puutteensa, oli yksi asia, jossa hän voitti kaikki naapurinsa. Pienenä, keveänän ja sirona, hän oli kotiseutujensa ainut mies, joka saattoi ratsastaa ja näin hänestä tuli kotitanhuviensa ensimmäinen ratsumies.

 

Vaikka elämä tuntui jotenkin sujuvan, hän ei kuitenkaan ollut onellinen, vaan tunsi epämääräistä ja surun sekaista kaipuuta jonnekin, jota ei osannut määrittää sen tarkemmin.

 

Kun Menarei sitten täytti 65-vuotta, hän pyysi isältään lupaa lähteä maailmalle, ja etsiä onneaan vierailta mailta. Äiti pyysi serkultansa kuninkaalta suosituskirjeen ja osti pojalleen muutaman hyvän gamarilaishevosen.

 

Muutaman vuoden Menarei vaelteli, ennen kuin asettui suurkuninkaan palvelukseen, ja palveli hovin turkoosinuttuisissa keihäsmiehissä.

 

JATKUU...