SmallMediumLarge NarrowWideFluid
Tieto yhteiskunnasta
Kirjoittanut Petja Jäppinen,
Käyttäjien arvostelu keskiarvo    (0 ääni)
Suosikki 28

Seuraava on edelleen Sitran foresight-palvelun innoittamaa ja julkaisen tämän ja huomisen aikana sarjan siihen liittyen

Ajatus tietoyhteiskunnasta kyllä kytkeytyy ajatukseen siitä, mikä on huomisen yhteiskunta, ja miten tämän päivän yhteiskunta valmistautuu huomisen yhteiskuntaan.

Tässä yhteydessä on pakko ottaa huomioon se kokonaisuus, mihin maailma on menossa.

Tietotekniikka ja sosiaalinen media eivät ole suinkaan mitään automaattisesti autuaaksi tekeviä ilmiöitä.

Siteeraan usein itseäni, saadakseni laatua keskusteluun.

"Oikeasti tällä hetkellä valta kaikkialla Euroopassa valmistautuu ei suinkaan demokratiaan, vaan diktatuuriin. "

Kun ihmiset kuvittelevat, millainen huominen on, he eivät yleensä huomio sitä, mistä ovat tulossa, tai minne ollaan menossa, vaan mihin he haluavat.

Ihmisten käsitys huomispäivän todellisuudesta yleensä on sellainen, että he kuvittelevat asioiden jatkuvan jokseenkin niin kuin tähänkin asti, mutta kuitenkin hieman paremmin ja alleviivaan sanaa, hieman ja paremmin.

"Pyrkimys verkkosensuuriin, aselakien kiristäminen, lisääntyvä verkko- ja kameravalvonta, lisätyt poliisin oikeudet, jopa valmisteilla oleva uusi rengas-direktiivi ovat kaikki välineitä, joita tullaan käyttämään tyytymättömien massojen hallintaan." Kun ihmiset kuvittelevat, millainen huominen on, he eivät yleensä huomio sitä, mistä ovat tulossa, tai minne ollaan menossa, vaan mihin he haluavat.

Ihmisillä on yleensä täysin väärä kuva demokratiasta.

Perusvirhe on se, että he kuvittelevat demokratian olevan päätöksentekoväline.

Tämä ajatusvirhe sitten johtaa monenlaiseen älämölöön demokratiasta ja saa ihmiset turhautumaan, kun demokratia ei tuota niitä päätöksiä, joita he siltä odottavat.

Demokratia ei sovellu päätöksentekoon, sillä ne asiat, joista päätöksiä pitää tehdä, ovat yleensä sellaisia, että niistä päättäminen on tehtävä niin nopeasti, ettei siinä ole aikaa ja mahdollisuuksia demokraattiseen menettelytapaan.

Samoin monet päätökset ovat sellaisia, että vaikka ne ovat hyviä ja kannatettavia, niitten prosessin avoimuus vaarantaisi päätöksen.

Demokratian tehtävä on antaa päätöksenteolle rajoja, hidastaa tai suorastaan estää joitakin päätöksiä, ja näin lainsäädännöllä suunnata sitä päätöksentekoprosessia jota käytetään todelliseen valtaan.

Ajatus siitä, että tietoyhteiskunta jotenkin laajentaisi demokratiaa, on kyllä mahdollista, mutta se että se mahdollistaisi oikeasti esim. suoran demokratian on puuppaa. Suora demokratia ei ole teknologinen vaan kulttuurillinen ja sivistyksellinen asia. Toki se teknologisesti olisi mahdollista, mutta ei se palvele yhteiskunnan kokonaisetua.

Jos eläisimme suorassa demokratiassa, ilman puoluekoneistojen ja edustuksellisen demokratian laahusankkuria, kansa tekisi maahanmuuttajista sandaaleja, viina olisi ilmaista ja verot maksaisi valtio.

Oikeasti tietoyhteiskunta on haaste demokratialle.

jatkuu...

 


Julkaistu : Eeppisiä kysymyksiä, Ja sitten toisaalta
Tieto yhteiskunnasta
PDF
Käyttäjän arvio: / 0
HuonoinParas 
15.10.2009, 17:02
 

Login Form

Kommentointi ja eräiden artikkelien lukeminen edellyttää sisään kirjautumista.



Kysely käyttäjille

Jos Petja olisi kansanedustajaehdokas, äänestäisitkö häntä?
 

Teemaryhmä

Ruusun maku 2

Margumada oli innoissaan saapuessaan Lännen Suurkuninkaan mahtavaan kaupunkiin ja ensikerran hän uskalsi kulkea selkäsuorana, sillä vaikka hän olikin pidempi lili kaikkia naisia, jotkut miehet olivat vielä häntä paljon pidempiä. Täällä ihmisten joukossa hän tunsi itsensä kauniimmaksi kuin koskaan, ja itsekseen hän hymysi monasti vanhan laulun kertosäkeelle kotipuolesta ”Tyttö vailla puolensadan, kosijoita on nyt koko maasta, ottajia olis kyllä”, sillä seuraavana keväänä hän täyttäisi 48 ja häntä pidettäisiin aikuisena naisena.

Kun suurlähettiläs sitten virallisesti otettiin perheineen vastaan hovissa oli Margumada suorastaan haltioisaan. Koko pitkän matkan valtaistuinsalin keskikäytävää seisoivat vartiossa suurkuninkaan keihäsmihet, joista lyhyimmätkin olivat hänen mittaisiaan.

Puolivälissä käytävää hän katsoi erästä keihäsmiehistä suoraan silmiin ja näki silmät, jotka olivat heleän siniset, kuin jäätynyt taivas, ja hiukset, joista muutama suortuva näkyi kypärän alta, olivat oudon keltaiset, kuin kultaa seassaan iltaruskoa.

Menarai seisoi kunniavartiossa kun idänkääpiöiden lähettiläs esiteltiin virallisesti hovissa. Kun Todella Kunnianarvoisa Lähettiläs lähestyi valtaistuinta keinuvin askelin, yllään kullalla ja lapis lazulillla koristeltu puku ja vyöllään koristeltu hopealeka. Suurlähettilään takana kulki vanhempi nainen, jonka puku oli vähintään yhtä loistavasti koristesteltu kuin lähettilään.

Mutta viimeisenä seurueessa kulki pitkä nuori nainen, jonka musta puku antoi hyvän pohjan hienoille kultavitjolle ja jonka sinisen mustissa hiuksissa kimmelsivät kultaisista neuloista sateenkaaren väreissä jalokivet. Naisen kasvot olivat kissamaisella tavalla sirot, nenä matala ja suora, huulet kapeat ja kaunismuotoiset, mutta suurimman vaikutuksen Menareihin tekivät silmät.

Tytön silmät olivat mustat, täysin mustat, kuin olemattomuudesta katsova sateinen yö ja mitään sellaista Menarei ei ollut koskaan nähnyt. Hän tunsi ihonsa viilenevän ja verensä kuumenevan. Tämän naisen vuoksi hän oli tullut etelään, ihmisten pariin.

Read more text
 
Ruusun maku 1

Silloin, lopun aikojen alussa, kun vanha maailma oli käymässä jo vanhaksi ja sen unet kävivät ohuemmiksi, kaksi nuorta rakastui, niin kuin nuorilla on ollut tapana rakastua kaikkina aikoina ja vielä niitä ennenkin.

 

Tyttö, Margumada, oli omalla tavallaan kaunis, mutta omiensa parissa häntä ei suurena kaunottarena pidetty, sillä hänen leukansa oli liian kapea silmät kovin etäällä toisistaan ja sitä paitsi ja ennen kaikkea; tyttöhän oli aivan liian pitkä, oikea jätti, pidempi kuin kokuaan kotiseutujensa miehistä ja täsmälleen kuusi jalkaa pitkä.

Tytön isä oli suurta sukua, kuninkaan sisarenpoika, eikä äidinkään omaisia pitänyt väheksyä, sillä hän oli oikea sotaherra ja paroni.

Kun tytön kuusi sisarusta olivat jo naimisissa, mutta tälle nuoremmalle, jättitytölle ei löytänyt sulhasta, arveli työtön isä että tyttö voisi olla onnellisempi vierailla mailla ja pyysi enoltaan , josko hä voisi lähteä lähettilääksi Lännen Suurkuninkaan hoviin.

 

Poikakin oli oivallista sukua, metsäparonin seitsemäs poika, äitinsä puolelta kuninkaallista verta. Hän oli nimeltään Menarei ja oikeastaan liiankin kaunis.

Varreltansa ja voimiltansa vain oli kovin vähäinen, ja vaikka hän teki kaikkensa korvatekseen puutteensa muutoin, niin ei hänestä ollut kantamaan edes isänsä kilpeä, puhumattakaan että olisi jaksanut heiluttaa tämän sotatapparaa, samalla tavoin kuin isänsä.

Vaikka Menareissa oli puutteensa, oli yksi asia, jossa hän voitti kaikki naapurinsa. Pienenä, keveänän ja sirona, hän oli kotiseutujensa ainut mies, joka saattoi ratsastaa ja näin hänestä tuli kotitanhuviensa ensimmäinen ratsumies.

 

Vaikka elämä tuntui jotenkin sujuvan, hän ei kuitenkaan ollut onellinen, vaan tunsi epämääräistä ja surun sekaista kaipuuta jonnekin, jota ei osannut määrittää sen tarkemmin.

 

Kun Menarei sitten täytti 65-vuotta, hän pyysi isältään lupaa lähteä maailmalle, ja etsiä onneaan vierailta mailta. Äiti pyysi serkultansa kuninkaalta suosituskirjeen ja osti pojalleen muutaman hyvän gamarilaishevosen.

 

Muutaman vuoden Menarei vaelteli, ennen kuin asettui suurkuninkaan palvelukseen, ja palveli hovin turkoosinuttuisissa keihäsmiehissä.

 

JATKUU...