| Luulla ett uness… |
Vaikuttaneeko tämä lähestyvä muutto, mutta olen pitkästä aikaa nähnyt hyvin voimakkaita spektaakkeliunia.Viime yönä olin Pariisissa, mutta se näytti kyllä enemmän Tallinnalta heti Neukkulan konkurssin jälkeen. Olisin tarvinnut neuvoa missä on Nestle, mutta en löytänyt ketään joka olisi osannut neuvoa oikeaan paikkaan. Sitten tulin sellaiselle puuportille, jossa oli todella suuri goottilainen värikäs puuleikkaus. Puuleikkaus esitti jonkinlaista sotilaallista operaatiota, jossa kaksi joukkoa oli aseissa toisiaan vastaan,, vasemmalla portin puoliskolla oli joukko raskaammin panssaroituja miehiä, joilla oli jousia ja miekkoja käsissään, ja käsivarrella kilvet, joissa sinisellä pohjalla valkoinen tähti. Oikealla puolella oli rangaspanssaroituja miehiä, joitten kilvet olivat pyöreä ja niissä mustalla pohjalla punainen pisara. Kun oven takana on pieni huone, jossa on pöytä ja tuoli, ja tuolin viereltä lähtee ylös portaat, jotka ovat melkein tikkaiden jyrkät, puiset askelmat uralla poljetut. Portaitten päässä on taas uusi huone. Toisessa päässä viisi pientä ikkunaa ja toisessa päässä taas portaat, jälleen edellistä loistavammin veistetty. Kaide on käärme, joka on kietoutunut puolialastoman mies hahmon ympärille. Miehen katse ilmaisee alistunutta tuskaa ja käärmeen niskassa on pienet enkelin siivet. Kun nousen portaita. huomaan että kaidekäärmeen toisessakin päässä on pää, jonka niskasta pitelee pylväänpäällä seisova kotka nokallaan. Huoneessa johon saavun, on ikkunoita joka suuntaan ja taas uudet portaat. Nyt portaan päätypylvästä koristaa alaston nainen, jolla on toisessa kädessään granaattiomena ja toisessa miekka, jonka kahvassa on lohikäärme. Jatkan matkaa ylös, ja näen että portaat päättyvät kattotasanteelle. Viimeinen portaan päässä oleva veistos on Verruchion David. Kun olen päässyt ylös, näen että kattoterassin kaiteeseen nojaa mies, harmaa ulsteri harteilla ja baskeripäässä, hopean harmaan ja mustan sekaiset hiukset kaulukselle valuen. Kun lähestyn hän kääntää kasvonsa minulle ja rintaa peittää mahtava harmaa parta ja ulsterin napinlävessä on kirkkaanpunainen ruusunnuppu. Mies katsoo minuun nuhtelevan näköisenä kullanruskeilla silmillään, joiden ympärillä on paljon ryppyjä ja sanoo: “Missä sinä olet ollut. Sinun olisi pitänyt tulla jo yhdeltätoista” Tämä artikkeli on julkaistu sunnuntaina 30. lokakuuta 2005 kello
|
|
| 24.03.2008, 00:30 | |
|
Login Form
Kysely käyttäjille
Teemaryhmä
| Ruusun maku 2 |
Margumada oli innoissaan saapuessaan Lännen Suurkuninkaan mahtavaan kaupunkiin ja ensikerran hän uskalsi kulkea selkäsuorana, sillä vaikka hän olikin pidempi lili kaikkia naisia, jotkut miehet olivat vielä häntä paljon pidempiä. Täällä ihmisten joukossa hän tunsi itsensä kauniimmaksi kuin koskaan, ja itsekseen hän hymysi monasti vanhan laulun kertosäkeelle kotipuolesta ”Tyttö vailla puolensadan, kosijoita on nyt koko maasta, ottajia olis kyllä”, sillä seuraavana keväänä hän täyttäisi 48 ja häntä pidettäisiin aikuisena naisena. Kun suurlähettiläs sitten virallisesti otettiin perheineen vastaan hovissa oli Margumada suorastaan haltioisaan. Koko pitkän matkan valtaistuinsalin keskikäytävää seisoivat vartiossa suurkuninkaan keihäsmihet, joista lyhyimmätkin olivat hänen mittaisiaan. Puolivälissä käytävää hän katsoi erästä keihäsmiehistä suoraan silmiin ja näki silmät, jotka olivat heleän siniset, kuin jäätynyt taivas, ja hiukset, joista muutama suortuva näkyi kypärän alta, olivat oudon keltaiset, kuin kultaa seassaan iltaruskoa. Menarai seisoi kunniavartiossa kun idänkääpiöiden lähettiläs esiteltiin virallisesti hovissa. Kun Todella Kunnianarvoisa Lähettiläs lähestyi valtaistuinta keinuvin askelin, yllään kullalla ja lapis lazulillla koristeltu puku ja vyöllään koristeltu hopealeka. Suurlähettilään takana kulki vanhempi nainen, jonka puku oli vähintään yhtä loistavasti koristesteltu kuin lähettilään. Mutta viimeisenä seurueessa kulki pitkä nuori nainen, jonka musta puku antoi hyvän pohjan hienoille kultavitjolle ja jonka sinisen mustissa hiuksissa kimmelsivät kultaisista neuloista sateenkaaren väreissä jalokivet. Naisen kasvot olivat kissamaisella tavalla sirot, nenä matala ja suora, huulet kapeat ja kaunismuotoiset, mutta suurimman vaikutuksen Menareihin tekivät silmät. Tytön silmät olivat mustat, täysin mustat, kuin olemattomuudesta katsova sateinen yö ja mitään sellaista Menarei ei ollut koskaan nähnyt. Hän tunsi ihonsa viilenevän ja verensä kuumenevan. Tämän naisen vuoksi hän oli tullut etelään, ihmisten pariin. |
| Read more text |
| Ruusun maku 1 |
Silloin, lopun aikojen alussa, kun vanha maailma oli käymässä jo vanhaksi ja sen unet kävivät ohuemmiksi, kaksi nuorta rakastui, niin kuin nuorilla on ollut tapana rakastua kaikkina aikoina ja vielä niitä ennenkin.
Tyttö, Margumada, oli omalla tavallaan kaunis, mutta omiensa parissa häntä ei suurena kaunottarena pidetty, sillä hänen leukansa oli liian kapea silmät kovin etäällä toisistaan ja sitä paitsi ja ennen kaikkea; tyttöhän oli aivan liian pitkä, oikea jätti, pidempi kuin kokuaan kotiseutujensa miehistä ja täsmälleen kuusi jalkaa pitkä. Tytön isä oli suurta sukua, kuninkaan sisarenpoika, eikä äidinkään omaisia pitänyt väheksyä, sillä hän oli oikea sotaherra ja paroni. Kun tytön kuusi sisarusta olivat jo naimisissa, mutta tälle nuoremmalle, jättitytölle ei löytänyt sulhasta, arveli työtön isä että tyttö voisi olla onnellisempi vierailla mailla ja pyysi enoltaan , josko hä voisi lähteä lähettilääksi Lännen Suurkuninkaan hoviin.
Poikakin oli oivallista sukua, metsäparonin seitsemäs poika, äitinsä puolelta kuninkaallista verta. Hän oli nimeltään Menarei ja oikeastaan liiankin kaunis. Varreltansa ja voimiltansa vain oli kovin vähäinen, ja vaikka hän teki kaikkensa korvatekseen puutteensa muutoin, niin ei hänestä ollut kantamaan edes isänsä kilpeä, puhumattakaan että olisi jaksanut heiluttaa tämän sotatapparaa, samalla tavoin kuin isänsä. Vaikka Menareissa oli puutteensa, oli yksi asia, jossa hän voitti kaikki naapurinsa. Pienenä, keveänän ja sirona, hän oli kotiseutujensa ainut mies, joka saattoi ratsastaa ja näin hänestä tuli kotitanhuviensa ensimmäinen ratsumies.
Vaikka elämä tuntui jotenkin sujuvan, hän ei kuitenkaan ollut onellinen, vaan tunsi epämääräistä ja surun sekaista kaipuuta jonnekin, jota ei osannut määrittää sen tarkemmin.
Kun Menarei sitten täytti 65-vuotta, hän pyysi isältään lupaa lähteä maailmalle, ja etsiä onneaan vierailta mailta. Äiti pyysi serkultansa kuninkaalta suosituskirjeen ja osti pojalleen muutaman hyvän gamarilaishevosen.
Muutaman vuoden Menarei vaelteli, ennen kuin asettui suurkuninkaan palvelukseen, ja palveli hovin turkoosinuttuisissa keihäsmiehissä.
|






(0 ääni)



